maanantai 19. joulukuuta 2016

Takka on kodin sydän

Joulu lähestyy ja rakennustyömaakin saa kohta muutaman päivän hengähtää. Joulutunnelmissa ja kynttilöiden inspiroimana takkapostaus!

Monissa kodeissa keittiö on kodin sydän. Ehkä johtuen omasta vaikeasta suhteestani ruoanlaittoon (lasten lempiruoka: isin tekemä), meillä kodin sydän on aina ollut takka!

Edellisessä kodissa takka oli olohuoneen ja ruokailutilan välissä. Silloinen takka oli Austroflammin pyörivä Pi ja siinä oli ikkunat joka suuntaan, jolloin keskeinen paikka oli sille hyvin luonteva.

 

Mieheni oli usein sytyttänyt meille tulen aamuksi, kun minä heräilin silloin äitiyslomalaisena pienten lasten kanssa aamupalalle. Iltaisin viimeistään päivälliselle tuli taas syttyi ja varsinkin talvisin ja pimeinä syysiltoina se saa kodissamme loimottaa koko illan. 

Tällä kertaa halusin takasta todella olohuoneen sydämen. Telkkarimme hajosi jo melkein vuosi sitten ja ainoa jota kaipaan on aamu-tv. Sen takia emme kuitenkaan telkkaria enää tuo uuteen kotiin, joten takka saa ottaa oman paikkansa vailla kilpailijoita. Valmistakoista löytyy monia ihania takoja aivan jokaiseen tarkoitukseen. 

Linnatulen Wilma oli pitkään yksi suosikkini. 

Kuva


Valkoinen väri tuntuu raikkaalta ja selvästi pyöreä kaakeliuunimaisuus vetoaa. Kuitenkin tilaa on takaseinällä paljon, joten etsiskelin vielä jotain erilaista. Vaihtoehtoina on sijoittaa takka pitkälle takaseinälle, lasiseinien edustalle tai niiden kulmaan. 

Kuva


Gyrofocuksen modernit takat ovat mielestäni aivan fantastisia, mutta ainakaan Espoossa ei vielä ole luvallista asentaa takkaa, jossa hormi on takan ainoa kiinnityspiste.  

Ongelmalliseksi osoittautui myös takan etäisyys ikkunoista. Takkojen turvaetäisyydet on helppo selvittää, mutta etäisyydet on laskettu suhteessa tavallisiin seiniin. Meillä olohuoneessa on paljon lasiseinää ja toinen takka olisi tulossa makkariin, jossa kulmassa on myös lasia. Yritin lähettää kyselyitä takkavalmistajille ja jälleenmyyjille, mutta ilmeisesti vastuukysymysten välttämiseksi, kukaan ei suostunut vastaamaan suoraan tai edes riittävän epäsuoraan kysymykseeni siitä, kuinka kaukana takan tulisi olla lasiseinästä. Käytännön syistä nämä takat jäivät valinnasta kokonaan pois. 

Makuuhuoneeseen oli etsinnässä pieni takka ja sydämeni valittu löytyikin! 

Kuva


Bodart & Gonayn Concept green Studio Plus tunnelitakka on pieni, kaunis ja päästää tulen etualalle. Tunnelitakan läpinäkyvyys on takkaa keventävä elementti, joka toimii etenkin pienessä tilassa. Roltrade jälleenmyy näitä takkoja, sekä muita upeita takkoja, joita kannattaa käydä fiilistelemässä http://roltrade.com sivustolla. 

Unelmat eivät kuitenkaan aina käy toteen, eikä tämä sydämeni valittu pääse kotiimme. Talonrakennus on monilta osin kompromissien etsimistä ja kustannusten kurinpitoa. Vaikka tämä ihanuus on toki hintansa väärti (n. 5000€), tyydyimme lopulta ottamaan makuuhuoneeseen edullisemman takan, joka on hengeltään melko lähellä tätä alkuperäistä.  

Olohuoneen takka oli kuitenkin vielä vailla muotoa ja tyyliä. Sitten sattumalta löysin omista tiedostoistani tämän kuvan, jossa puun lämpö ja betonin kovuus loivat toisilleen kauniin vastaparin. Olin tallentanut sen jo vuosia sitten ja nyt ihanan tunnelman inspiroimana aloin etsiä samanhenkisiä kuvia lisää. 


Olimme valinneet saarekkeeseen ja lattiamateriaaliksi mikrosementtiä ja kun törmäsin seuraavaan kuvaan palaset loksahtivat täydellisesti kohdalleen. 





Pohdimme siskon ja mieheni kanssa olisiko takka mahdollista toteuttaa ja kun mikrosementin käytölle ei tuntunut olevan esteitä, päätimme etsiä sopivan takkasydämen ja muurata takan itse. Ainoa pieni ero tulee takan alareunaan, jonka toivon olevan avoin. Ikäänkuin takka kevyesti leijuisi ilmassa. Lattialle täytyy myös laittaa palosuoja, joka muuttaa visuaalista ilmettä vähän kaksiosaisen näköiseksi. 

Miesten ostosreissu Tallinnaan tuotti tulosta takkojen suhteen ja tilaukseen laitettiin Kaminakoda-nimisestä liikkeestä molempien kotien Romotop-merkkinen takkasydän, sekä meidän makuuhuoneemme Evora pikkutakka. 

Kuva


Tämä pikkutakka tulee yläkerran makuuhuoneen kulmaan. Ikkunasta voi katsella ihanaa kalliota ja metsää ja sisällä lämmittää tunnelmallinen ja kotoisa takkatuli! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti