Poikkeustila!

Mies tulee kotiin myöhään, usein unohtaa soittaa, betonipölyssä ja nukahtaa välittömästi kun lapsille on luettu iltasadut. Tapaan häntä läsnäolevana ehkä kerran viikossa, muut ajat hän kulkee lasittunein silmin budjetti tai muu laskelma aivoissa ruksuttaen. 

Hän puhuu enemmän siskoni kanssa puhelimessa kuin minun. Ja minun elämästäni saattaa tällä hetkellä tietää enemmän personal traineri kuin aviomies. Mistä siis on kyse? Vaikea aviokriisi? Vai kolmas talo, jonka rakentaminen on taas täyttä häkää päällä. 

Jos en tietäisi paremmin, saattaisin olla huolissani, mutta uskoisin, että elämäni normalisoituu noin vuoden päästä. Ensi syksyn alkuun olen sijoittanut mielessäni tulevan muuton. Vuoden ajan on mahdollista elää mitä tahansa poikkeustilaa!

Onneksi rakastan pohjan suunnittelemista, pintojen valintaa ja jonkun vasta kuvitellun muuttumista pala palalta todelliseksi. Ja onneksi tällä kertaa voin jakaa monia asioita siskon kanssa, joka pohdiskelee huvittavuuteen asti samoja ratkaisuja ja samojen väriskaalojen käyttöä. No, ehkä lopputulokset ovat kuitenkin persooniemme heijasteita. (Ja tietoisesti puhun nyt vain minusta ja siskostani, koska tällä hetkellä paremmat puoliskomme ovat keskittyneet muihin osa-alueisiin.) 

Näin.

Minä olen siis se toinen sisko. Mieheni kanssa olemme rakentamassa kolmatta omakotitaloa. Ensimmäinen yhteinen kotimme oli kaksio, jonka remontoimme kokonaan lattioista kattoihin. Siitä taival aikanaan lähti ja nyt yli kymmenen vuotta myöhemmin samalla tiellä olemme edelleen. Puusepän kaipuu tekemään itse ja minun haluni ideoida ite, ite, ite! Meillä on kaksi lasta. Onneksi jo vaippaiän reilusti ohittaneita. Ensimmäisen taloprojektin aikana ensimmäinen tytär oli ihan pieni ja toinen tulossa. 

No, lisää seuraa!